keskiviikko 4. helmikuuta 2015

loppuvuosi 2014...

Olipa 2014 vuosi... huh huh... koirarintamalla sai sentään jotain aikaiseksi, vaikka mihinkään ei keskittynyt kunnolla. Onneksi tuo mejä on koiralle niin luontaista, ettei siinä ohjaajaa paljon tarvitse, kunhan ei häiritse ;)

Loppupuolisko meni vähän emännän työasioiden pyörteissä, ja nyt ollaan siirrytty toiseen toimipaikkaan ja yritetään sopeutua ja menestys on vaihtelevaa..  hyviä puolia talven pimeydessä on olleet iltavuorot, joissa on ehtinyt vähän koiria valoisaan aikaan treenailla, joskin väsymys painaa rankasti ohjaajassa...

Syyspuolta varjosti myös koirien ontumiset, eikä niihin oikein selvyyttä saatu. Pepsi ontuu ajoittain rasitettuna ja Ruuti pompottaa menemään. Agilityn pois jääminen näkyy Pepsissä, on se sellainen kuntoa ylläpitävä laji, ettei sitä ihan normielämällä korvata ;)

Mutta viime vuoden koontiin sitten kesäkuun...

ASCAn kisat! Hienolla yhteistyöllä pienellä porukalla kera Tamperelaisten agilityihmisten (pääasiassa taisivat hekin aussie ihmisiä olla) saatiin kisat vedettyä järkky helteessä. Hellekausi hivotteli ennätystä, ja tuonakin viikonloppuna oltiin siellä 30 asteessa.

No ASCA agi ei ole niin vakavaa :)

kuva Kariluoto

 
Siinä sisarukset ensimmäisen päivän saldon kanssa :) Telkkä napsi pe+la nollia ollen päivän paras molempina päivinä ja näin ollen kisaturneenkin paras :) Tyttärensä Ampu yritti pistää hanttiin ja samoin Pepsi :) Pepsikin keräsi  JVE ja RVO tittelit, ja RVE jäi yhden radan päähän. Jotain vielä viimeisellekin vuodelle. Ja ne gamblersit odottaa vielä... :D



 
 

Ruutikin sai yhden kiinnityksen, olisikohan ollut agilityradalta. Yhdeltä radalta livisti toimistotelttaan varjoon ja muutenkin oli aika tahmeaa .. Ruutilla taisi vain 2 + 2 rataa ollakin.



Tämän lisäksi molemmat pojat kisasi Suomen radoilla 10 kertaa, jossa nollatuloksissa Pepsi päihitti, tehden yhden hyppyrata nollan :D Ei siis olla oltu kovin aktiivisia.




TOKO! Niin.. kyllähän me vähän treenailtiin... mutta Ruutin paikallaolo ei edistynyt ja Pepsi jäi vähän huonolle treenille ja niin ne kisailmotkin vain ohitettiin. Ruuti pistäyty lokakuun kokeessa, paikallaolosta siirtyi omaan riviinsä ja yksilöliikkeissä pakka hajosi. Jätin sitten "uudet" voi luokan liikkeet testaamatta, kun niissä oli ilmennyt ongelmia. Kesäkuussahan ne näytti hyvältä, mutta on tullut vähän takapakkia.




 
 
Oona mummeli piristyi entisestään cartivet kuurilla ja mummo on kuin elämänsä kunnossa ja hyvin seurallinen. Toki vanhuksen uni on ajoittain todella syvää, mutta ehkä tässä hulinassa se on hyväkin :)



Voi olla että jotain unohtui, sellaista tämä on jonkin aikaa ollut. Elämäni ruuhkavuodet...? Kenties.








Elinalta tuli fb:n kautta myös muisto muutaman vuoden takaa, n. 4 vuotta sitten olivat kylässä ja Jehukin silloin arjessa mukana <3

 








Ja lisäkuvia vielä ascan kisoista, kuvaajina Raila Viljamaa ja Sari Kariluoto kera apukäsi.. Vuonna 2015 sitten Kuralassa elokuussa :)

 
 
 
 
 
 
 
 
 


lauantai 24. toukokuuta 2014

Loistonenä saa FI JVA tunnustuksen


Pepsin kanssa käytiin parissa kokeessa vähän nuuskuttelemassa kevään kunniaksi. Pari harjoitusjälkeä ehdittin tänä vuonna tehdä, jottei tarvitsisi kokeessa harjoitella. Kuulosti pätevältä suunnitelmalta.

4.5. Lappeenrannan metsästäjien kokeeseen pääsin suoraan, kiitos Anulle vinkkaamisesta. Sanoisin, että treenijälkien valossa ei olisi kannattanut kyllä lähteä mihinkään.  Mutta... onko meidän harjoitusjäljet koskaan olleet hyviä? No ei todellakaan.

Tuomari Esa Pekkarinen kirjoitteli tällaisia koeselostukseen:

Koira tutkii alkumakauksen ja aloittaa rauhallisen ilmavainuisen jäljestyksen, joka etenee hyvin jäljen tuntumassa. 1. osuuden lopussa suuri tarkistusrengastus. Katkokulmalla veretyksen loppuun, josta nopeasti rengastaen toiselle osuudelle. Toinen osuus hyvin, kulma tarkasti, samoin 3. osuus ja 3. kulma. Viimeisellä osuudella kosteikon reunassa suurehko tarkistusrengastus. Kaadolla suoraan ja se kiinnostaa koiraa. Makuista kolme osoitetaan hyvin ja yksi ohitetaan. Varma suoritus.

jäljestämishalukkuus                                      0 - 6          6
jäljestämisvarmuus                                        0 - 12        10
työskentelyn etenevyys                                  0 - 10        8
lähdön, kulmauksien, makauksien ja katkon
selvittämiskyky sekä tiedottaminen /
kaadolla haukkuminen                                   0 -14         12
käyttäytyminen kaadolla                                0 - 3          3
yleisvaikutelma                                             0 - 5          5


Laukauksien sieto: hyväksytty  pisteet 44/50 palkinto VOI I

Jäljen olisi voinut mennä suoremmin, pikkaisen Pepsi aaltoili, mikä tarkoitti, että sain tehdä töitä hihnan kanssa puita väistellessä.  Kulmat vasemmalle olisi syytä treenata paremmiksi. Yrittää usein oikealle. Tämäkin jälki oli vasemmalle kääntyvä. Jälki purettiin yhdessä menosuuntaan ja Pepsi pääsi vähän hurvittelemaan, kun laskin irti.

Kiitokset Katjalle seurasta lauantaina kun tehtiin jälkeä.

<3 Loistonenä Pepsukalla <3



Seuraava koe irtosi varasijalta ja olikin jo viikon päästä, 11.5. No siinä välissä ei sitten paljon treenailla.

Karla Sohlman kirjoitti tällaisen koeselostuksen:

Pepsi tutkii lähtömakauksen ja se saatetaan hyvin työtehtäviin. Alkaa sopiva vauhtinen jäljestys, jossa käytetään pääosin ilmavainua. Kaikki osuudet kuljetaan jälkitarkasti tehden vain parit pienet pyörähdykset joka osuudella ja toisen kulman jälkeen molemmin puolinen tarkastus jäljen sivuun. 1. kulma laajemmalla lenkillä takaa ja jäljen sisäpuolelta. Kaikki makuut osoitetaan hyvin. Kaadolle tullaan ja jää paikoilleen sitä tutkimaan. Varma veteraani-ikäinen jäljestäjä, jonka perässä oli miellyttää kävellä. Tänään pisteitä pudottaa kolmas kulma ja matkan aikana tapahtuvat pyörähdykset. Hyvä Pepsi!

jäljestämishalukkuus                                      0 - 6          6
jäljestämisvarmuus                                        0 - 12        11
työskentelyn etenevyys                                  0 - 10        9
lähdön, kulmauksien, makauksien ja katkon
selvittämiskyky sekä tiedottaminen /
kaadolla haukkuminen                                   0 -14         13
käyttäytyminen kaadolla                                0 - 3          3
yleisvaikutelma                                             0 - 5          5


Laukauksien sieto: hyväksytty  pisteet 47/50 palkinto VOI I

Tämä oli Pepsin 3. I-tulos voittajaluokasta, eli Pepsi valioituu tämän myötä :)
FI JVA :)

Jälki oli jälleen vasemmalle kääntyvä ;) 3. kulmalla lähti kääntymään oikealle kun jälki loppui ja meni hetken jo takajälkeä kunnes lähti kaartamaan oikealle lisää ja tuulahdus jäljen suunnasta toi jäljen hajun takaisin nenuun ja suunta sinne siis.  Ei ole pahitteeksi opettaa jäljennostoa ;) Toki voisihan sitä opettaa, ettei siitä luovuta :P Vauhdilla on merkitystä, mitä kovempaa menee, niin helposti tulee virheitä kulmilla.

Lajina MEJÄ on kovin erilainen muihin verrattuna ja tällainen agilityihminen joutuu malttamaan paljon enemmän. Kaikki ei suju nopeasti, joskin varsin tehokkaasti silti. Koe on kaksi päiväinen, kun tehdään vastajälki, mutta toivottavasti näin pysyykin, sillä talkoovoimin tehtynä myyntijäljet  teettää todella paljon töitä toisille. Ehkei rahantarve ole niin suuri millään yhdistyksellä :P Helpompiakin tapoja on rahaa kerätä ja saa varmaan enemmänkin. Julma totuus on, että jos ei ole omaa aikaa uhrata siihen, niin sitten laji on väärä.

Me jätämme koepaikat toisille ja siirrymme harrastamaan jälkeilyä omaksi iloksi. Yleensä järjestävän yhdistyksen jäsenet ovat etusijalla ja mekin ollaan suurin osa paikoista saatu varasijalta. Muutamaan kokeeseen on tullut vielä ilmoittauduttua, mutta soittoa ei ole kuulunut. Hyvä siis, että näistä tuli ne ykköset. Tunnustan olleeni tittelin haussa, mutta mielestäni se koiralle kuuluu tunnustukseksi loistavasta nenätyöstä, jota se on vuosien varrella esittänyt.

8 kokeella valioksi eli on se Pepsi tiennyt mitä on ollut tekemässä :)
2012: 2xAVO1, VOI2, 2013: 2xVOI0 1x VOI1 ja 2014: 2xVOI1

Kiitos idean äidille Tiinalle :) treeniseurasta ja kannustuksesta ja Kymen piirin mäyräkoira- parson- cockeri- ja muille mejäihmisille kiitos, että olette kokeita järjestäneet ja olemme päässeet mukaan. Olen tutustunut myös huipputyyppeihin ja viikonloput ovat olleet todella mukavia.

Lisäksi itse sain megaflunssan, kun oli kuuma ja kylmä huhti-toukokuisina lämpiminä päivinä. Mutta... sellaista sattuu ;)

lauantai 17. toukokuuta 2014

Vapun päivä ja TOKO kokeilua Ruutin kanssa


Vapunpäivän TOKO - koekin alkaa muodostua perinteeksi Lappeenrannassa. Ruutin vuoro välillä olla tulessa ja katsoa miten treenit tukevat kokeenomaista. Ahkeran alkutalven paikkamakuu treenin 0-pistettä helmikuun kokeesta vähän latistivat treeniä, mutta treenailtiin edelleen ajoittain aktiivisesti, mutta aika paljolti itsekseen, mutta eri tavalla.

Itse kokeen alkaessa ei juuri jännittänyt - ei saisi viedä koiraa kokeeseen, kun sillä on paikallaolo ongelma, mutta joskushan sitä on kokeiltava. Nyt välissä oli siis 3 kk treeniä. Ohjaajan poistuminen tilasta on vaan hyvin haastavaa Ruutille.


No mutta onnistuihan se :) Ruutille AVO1, 177,5 pistettä ja sijoitus 2./6

Vinkui paikallaolossa jonkin verran, rikottiin kapula, jonka Ruuti olisi voinut noutaa ja noutikin, tosin omalla päätöksellä, kun ihmeteltiin mitä siinä voi tehdä.. ja vielä hiljaa, toiseen noutoon tuli sitten ääni.

8 paikkamakuu
8 seuraaminen
9,5 liikkeestä maahanmeno
9,5 luoksetulo
9,5 liikkeestä seisominen
8 noutaminen
10 kauko-ohjaus
8 estehyppy
9 kokonaisvaikutus

Ruuti oli erittäin pätevä ja toko on niin sen juttu <3 Tämä oli se viimeinen avon ykkönen, joten nyt kasaillaan voittajaluokkaa oikeasti. Tunnari on suurin haaste, samoin paikallaolo ;), mahtuuhan niihin kaikkiin liikkeisiin jonkin verran säätöä :D

Agia ja näytelmiä - peruspääsiäinen..

Perinteisesti pääsiäiseen kuuluu näyttely; käydään kun se lähellä on.

Tänä vuonna Nuorten MM-jääkiekon vuoksi saatiin hurauttaa Imatralle asti Aviasport Areenalle, joka oli paikkana muutoin mukava, mutta paineen vuoksi ulkona käynti ei käynyt ihan yhtä sujuvasti kuin normaalisti, joten tästä pieni miinus. Sisäilmassa koirat näyttivät tulevan vähän sähköisiksi.

Pepsukka ehti 14.4. täyttää 8 vuotta joten näyttelykehiin pääsi veteraanina :)
Voi miten se aika rientää!

Tuomarina oli Salijevic Zorica, Ruotsista ja arvostelu:

In excellent condition for 8 yerars.
Nice head, strong body. Good angulations. Nice Temperament.

VET ERI 1 VSP
 
VET ERI 1 VSP
 
Pitkän perjantain agikisat Joensuussa eivät myöskään tuottaneet nollatuloksia, mitä lie ;) kuka niitä enää muistaa, loikka puomeja, vitosia, hylkyjä...
 
 

lauantai 19. huhtikuuta 2014

2014 vuoden ensimmäinen kolmannes

 
Blogin päivitykset tuppaavat jäämään ja koiraharrastuksetkin tulee tehtyä vähän siinä arjen sivussa. Jotain pientä on ehditty sentään puuhailemaan


 
Piparihaasteen innoittamana nappasin kolmikostamme yhteiskuvan. Tähtisilmät innokkaina odottavat palkkiopipareita. Tai noh, ehkei Pepsi, koska se oli ainoa joka selvisi piparihaasteesta kunnialla ja mietti piparin saatuaankin söisikö sen vai ei ;) Oona ja Ruuti eivät paljon miettineet, tuskin maistoivatkaan, kun pipari oli jo masussa :)
 
Portti yhä poikien välissä ja saa varmaan ollakin, vaikkei tilanne tosiaan ihan mahdotonkaan ole, sillä joskus ovat nenät vastakkain portilla ilman ongelmia, tosin molempien ajatukset on jossain muualla kuin toisissaan :)
 
 
 
Uusi vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä, tässä Oonan tyylinäyte :)
 
ja lammella näytti tältä 1.1.2014
 

Talvi oli tosi vähä luminen ja huono talveksi, toki pakkasiakin oli sen verran, että muutamat agitreenit väliin jäi. Helmikuun tokokoe saatiin pitää siedettävissä oloissa, sieltä Ruutille II-tulos, kun ei vaan paikallaolo ole sen vahvuus. Nytkin otti sen hyppäyksen rivistä ja makoili loput ajat siinä.  :/  Viime kevään tuloksilla kuitenkin Ruutista LPKY:n tulokas kisassa 2. ja australianpaimenkoira yhdistyksen tulokaskisassa sija 3. :)

 
Ruutin mittariin napsahti 5 vuotta, jota ei pysty käsittämään ja
 
Pepsin mittariin 8 vuotta, ylittäen veteraanien ikärajan myös täällä Suomessa. ASCA:n ikäraja on vuosi vähemmän

 
 
 
 
Agilityrintamalta ei ihmeitä kuulu, muutamat kisat ollaan kisattu tässä kevään korvilla. Pepsi alkaa käyttäytyä kuin Samin kanssa ;) ja muutenkin tuo tokoilu on jäänyt sen kanssa vähille, edes harjoituksissa. Maaliskuun kisoissa Pepsille 2x hylky ja 5, huhtikuun laun kisoista ylkkävitonen ja hyl. Imatran kisoista hylky ja 3. sija nollalla hyppyradalta ja pääsiäisen kisoista 5, hyl, hyl.
 
Ruuti on kisannut vain huhtikuussa, laun kisoista kymppi ja hylky ja imatran kisoista ylkkä kymppi ja nolla, jolla tultiin toisiksi :P
 
Ei sen tarvitse iso vika olla, kun se on päässä ;)
Ajoittain keskittyminen on jopa hyvää, mutta yleensä ei ;)
 
Kesää kohden




maanantai 26. elokuuta 2013

Piirinmestaruus TOKO Imatralla + "tavis" agia Kotkassa

Piirinmestaruus TOKOt oli tänä vuonna Imatralla 18.8.
Ruutikin oli ilmoitettu joukkueeseen ja alaluokan koirista olikin pulaa, kerrankin yläluokan koiria oli ylitsekin. Pepsiä en edes ilmoittanut, ei olla juuri tokoa ehditty treenata. Ei kyllä juuri mitään muutakaan, mutta jotenkin tokossa treenamattomuus ei riitä, ainakaan meillä. Ehkä jos olisi oppinut edes jo :D

Paikallaolo ei kyllä ollut kovin vahvanoloinen parin päivän takaisten treenien mukaan, kun vasta viidennellä kerralla sain 30 sekunttia pysymään kotipihalla kulman takana Oonan kanssa. Mutta koepäivänä tähdet olivat sopivasti ja häiriö kohtuullisesti. 

8 paikallaolo
7 seuraaminen
10 liikkeestä maahanmeno
8,5 luoksetulo
9 liikkeestä seisominen
9 noutaminen
7 kaukokäskyt
8,5 hyppy
10 kokonaisvaikutus 

Tuomarina Timo Pussinen. 167,5 pistettä AVO1 sijoitus 3./19.
Hyvä suoritus koiruudelta ulkokentällä :)

Tuomari uskalsi antaa 10 kokonaisvaikutuksesta vaikkei ihan nappiin mennytkään. Ruuti kyllä teki töitä ihan loistavasti ja innokkaasti, mutta kyllähän sitä välillä vähän jotain saattaa sattua, joilla pisteitä menettää. 

Joukkue tuli neljänneksi ja LPKY:n toinen joukkue sai hopeaa :)

Viikkoa myöhemmin kirmailtiin agilityssä, kun Pepsi teloi vähän jalkaansa ja päädyin kysymään Ruutia tilalle. Reissu onnistui kohtuullisesti Satun avustuksella, sillä Janne piti ottaa mukaan. Janne kävi myös innokkaasti jäähy ja lämppälenkillä, koska metsässä kulminen on vaan niin hauskaa. Noh, sillä keksimäärällä, ihan hyväkin ;)


Mikkelin kisoissa päätin, että seuraavat kisat on hallissa ja vasta sitten kun Ruuti on jotain oppinut lisää. Noh, siellä me radalla kuitenkin taas oltiin sitten olosuhteiden pakosta.

Hyppyradan kulmat oli sellaisia, että en oikein tiennyt mitä tuleman pitää ja maaliin selvittiin virheittä ja aikakin riitti eli 0 :)
Sillä irtosi myös voitto ja ensimmäinen LUVA kakkosista :) 

 

Agirata hyllytettiin sitten jo alkutaipaleella, kun keinun jälkeen tuli 90 asteessa vinohyppy ja okseri houkutti niiin kovasti 6 metrin päässä etuvasemmalla, että sinne oli Ruutilla kiire ( varsin käännyin liikaa enkä jäänyt työntämään hypylle) HYL

No hyllyllä on hyvä kokeilla kestävyyttä, keppien aloitus ei olisi onnistunut sillä toisella tavalla, mutta pujotteli kepit loppuun  ( Ruuti varmaan luulee, että keppejä on 10, sama pujotteleko ne alusta alkaen jättäen kaksi viimisestä vai loppuun jättäen kaksi ensimmäistä väliin.) Eikä se valssikaan sitten onnistunut puomin ja muurin jälkeen. Mutta kyllähän mie ne tiesinkin. No, pitää yrittää jotain treenata. Vähän enemmän kuin edellisten kisojen jälkeen. Treenata vai yrittää ;) Taidettiinko ehtiä kahdet treenit käydä. 
Osaahan se treenaamattakin, jos osaa ohjata...?


Piirinmestaruusagit 2013 Kouvolassa

Piirinmestaruusagilityt kisattiin tänä vuonna Kouvolassa. Agilityrata oli Siimeksen käsialaa ja rata oli kiva ja saatiin painetta hyppyradalle. Meille hyvä rata, mutta puomin ylös sekä alameno meni isolla loikalla. Hyppyrata oli haasteellinen, joskin jo helpotettu maxeille. Rata oli ihan sika hyvä, mutta sinne se vaan Pepsikin lipsahtaa väärälle esteelle ennen toka vikaa hyppyä. No kiva että se on ikuistettu ;) Ei vaan, rata TUNTUI oikeasti SAIRAANHYVÄLTÄ <3 

Kuvat Anne Lind, Kiitos! :)






 


Pieni haltuunotto - joka on liian pieni



Sillä sinne vääräänhän se menee ...


Tässä joukkueradan puomin alastulokontaki :) Juu ei pysähdy ei .. 2o2o on muuttunut 1 on, 3 off. :) Aallekaan ei osunut, mutta ei mennyt hyllyllekään ;-)


PÄIVÄN PÄÄTTEEKSI MITALI SUJAHTAA KAULAAN :) PRONSSINEN SELLAINEN.
Kiitokset joukkekavereille Tiinalle ja Arwolle&Warmalle sekä Marikalle&Waaralle.







Ruuti oli tänä vuonna vain maskottina mukana :)